Suomen Filmikamari arvioi vuoden 2008 elokuvakäyntien määräksi on noin 7 miljoonaa, mikä on paras tulos neljään vuoteen. Nousua edelliseen vuoteen on liki 8 prosenttia, kun vuotta aiemmin elokuvateattereissa käytiin 6,5 miljoonaa kertaa.
Kotimaiset elokuvat menestyivät erinomaisesti. Niitä kävi katsomassa vuoden aikana peräti 1,6 miljoonaa katsojaa. Kotimaisten elokuvien katsojaosuus oli lähes 23 prosenttia. Katsotuin kotimainen oli Risto Räppääjä.
– Kotimaisia elokuvia kävi katsomassa melkein joka neljäs katsoja. Useamman vuoden jatkunut kansainvälisestikin huippuluokkaa olevan kotimaisen elokuvan korkeat katsojaosuudet pitävät erityisesti pienet teatterit hengissä, Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen kertoo.
Valtakunnallinen katsojaosuus ei kerro koko totuutta kotimaisten elokuvien merkityksestä: pienillä paikkakunnilla kotimaiset tuovat jopa yli 50 prosenttia katsojista. Alkuvuosi oli menestyvien kotimaisten elokuvien aikaa. Alkukesästä Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta avasi ulkomaisten menestyksen. Alkukesän ja loppuvuoden ulkomaiset elokuvat valtasivat vuoden katsotuimpien elokuvien kärjen.
– Myös koko perheen animaatiot pärjäsivät hyvin. Mielenkiintoista paikkakuntakohtaisissa katsojatilastoissa on, että 3D-elokuva Matka maan keskipisteeseen menestyi todella hyvin. Vuosi 2009 tulee olemaan 3D:n osalta kiinnostava vuosi. Meillä on nyt kymmenen 3D-teatteria ja ensi vuodeksi on luvassa ainakin kymmenen 3D-elokuvaa, muistuttaa Tero Koistinen.
Hyvässä elokuvavuodessa on leveä kärki. Esimerkiksi Helsingissä Finnkinon kymmenen katsotuimman joukkoon päätyivät sellaiset pienen yleisön elokuviksi mielletyt elokuvat kuin Juno ja Vicky Cristina Barcelona.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.