Uutta materiaalia U2-yhtyeeltä ensi viikolla

Suosittu irlantilaisyhtye U2 julkaisee pitkän tauon jälkeen uutta musiikkia ensi viikon maanantaina. Tuolloin saa ensisoittonsa ja digitaalisen julkaisunsa bändin uusi single nimeltä Get On Your Boots.

---
---

Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu Bonon luotsaaman U2-yhtyeen uudelta albumilta, joka julkaistaan maaliskuussa. Kauppoihin kyseisen singlelohkaisun fyysinen versio päätyy Suomessa 16. helmikuuta.

U2 esittää uuden biisinsä ensimmäistä kertaa julkisesti 18. helmikuuta järjestettävässä Brit Awards -palkintogaalassa Lontoon Earls Courtissa. Tapahtuma lähetetään suorana lähetyksenä miljoonille katsojille. Urallaan peräti 140 miljoonaa levyä myynyt U2 on palkittu seitsemällä Brit-palkinnolla.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.