Brittiläinen televisiotähti Jade Goody tuli kansainvälisesti tunnetuksi varsin negatiivisissa merkeissä nimiteltyään rasistisesti intialaista kanssakilpailijaansa Shilpa Shettyä Britannian julkkisten Big Brother -kilpailussa. Tapauksen johdosta hänet häädettiin BB-talosta.
Suurehkon rintavarustuksensa merkeissä Jade Goody poseeraa edelleen lehtien palstoilla. Nimittelyjupakan takia epäsuosioon joutunut julkkistähti on kuitenkin joutunut viime aikoina tyytymään pääasiassa b-luokan julkkistöihin. Nyt hänet on bongattu paparazzikuviin rantatunnelmissa. Katso kuvat tästä.
Taannoin Jade Goody ilmoitti sairastuneensa syöpään ja saavansa parhaillaan vaikeaan sairauteensa hoitoa. Tähti itse on kuitenkin nyt kumonnut perättöminä taannoiset huhut, joiden mukaan hän olisi kuolemassa tautiin. Syöpänsä takia Goody näyttäytyi uimassa uimahattu päässään, mutta muuten neitokainen vaikutti olevan hyvässä kunnossa telmiessään rantavedessä ja juoksennellessaan rannalla.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.