Kwan : 10.000 Light Years

Singlet
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Vuosituhannen alkupuolella kovassa suosiossa ollut Kwan on viettänyt viime aikoina hieman hiljaiseloa, kun Mariko on paistatellut julkisuudessa soolouransa ja muiden projektiensa parissa. Yhtye oli kuitenkin mukana Suomen euroviisukarsinnoissa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Kwanin kilpailukappale 10.000 Light Years ei kuulostanut kovinkaan toimivalta suorassa viisulähetyksessä, mutta varsinaisella singlejulkaisulla siitä löytyy jo hieman potentiaalia. Kappaleen kertosäkeessä Tidjan jää taka-alalle ja Mariko ottaa johtopaikan.

Kertsin melodia on ihan toimiva, mutta sen loppupuolen ”lallatus” on ärsyttävän lapsellinen ja turha lisä. Myös biisin alkuvaiheessa kuultavat Marikon vokaaleiden melodiat ovat heikko esitys.

Säkeistöjen melodia toimii sen sijaan yllättäen paljon paremmin kuin kertosäkeen melodiat. Kappaleen yhtenä teemana kuultava itämainen jousisoitin tuo mukavan lisän kokonaisuuteen. Biisi voi olla leppoisa täyteraita radiossa, mutta hittiin eväät eivät riitä.

Pisteet 3/5

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Singlet -osioistamme.