SIG-laulajasta useita havaintoja – kohtalosta ei varmuutta

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Huhtikuun lopussa Raisiossa kadonnut SIG-yhtyeen laulaja Matti Inkinen on edelleen teillä tietämättömillä. Pari viikkoa sitten hänen löytämisekseen järjestettiin suuretsintä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun avulla. Etsintä jouduttiin kuitenkin lopetettiin myöhemmin tuloksettomana.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Yhtye kirjoittaa verkkosivuillaan, että viimeiset poliisin mukaan luotettavina pidettävät havainnot on tehty katoamispäivänä 29. huhtikuuta Raision venesatamassa. Tämän jälkeen Matista on tehty useita näköhavaintoja, mutta näiden todenperäisyyttä ei ole pystytty kuitenkaan varmistamaan. Lisäksi nämä ilmoitukset ovat yksittäishavaintoja eri puolilta Suomea.

Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Inkisen etsinnät on määrä aloittaa uudelleen sukellusharjoitusten yhteydessä. Lehden mukaan ruumiskoira on merkinnyt Raisionlahdelta kaksi paikkaa, joista ei kuitenkaan aiemmin löytynyt mitään.

– Näkyvyys siinä kohdassa on vain 50 senttiä. Ei aluetta sellaisissa olosuhteissa varmastikaan yhdellä sukelluksella pystytä tutkimaan lopulliseen tarkkaan, rikoskomisario Veikko Koiranen kertoi Ilta-Sanomille.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.