Oikeus myöntyi – Michael Jackson vielä kerran elokuvatähdeksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Puolitoista kuukautta sitten menehtynyt Michael Jackson tullaan näkemään vielä postuumisti valkokankaalla, kun hänen viimeiseksi kaavaillun kiertueensa harjoituksissa tallennetusta materiaalista työstetään elokuva. Oikeus vahvisti elokuvaprojektin eilen.

Tuomari vahvisti eilen useita uusia bisnesprojekteja, joilla on määrä saada kerättyä Michael Jacksonin nimellä satoja miljoonia dollareita laulajan kuolinpesälle ja sitä kautta perillisille. Yksistään Columbia Pictures -elokuvayhtiön kanssa tehty sopimus tuottaa noin 60 miljoonaa dollaria. Osa tuotosta ohjautuu AEG Live -yhtiölle, jolle tuli paluukeikkojen peruuntumisesta noin 30 miljoonan tappiot, Access Hollywood kertoi.

Elokuva koostetaan This Is It -kiertueen harjoituksissa Los Angelesin Staples Centerissä kuvatusta materiaalista. Elokuvan ensi-illaksi on alustavasti kerrottu 30. lokakuuta. Osa materiaalista tulee olemaan 3D-muodossa. Samoihin aikoihin julkaistaan uudelleen myös tähden omaelämäkerta Moonwalk.

Los Angelesin poliisi kertoi eilen, että supertähden ruumiinavauksen tulokset ja niiden raportit ovat viimein valmiit. Yksityiskohtia ei kuitenkaan vieläkään paljastettu tutkinnallisiin syihin vedoten. Tulokset on kuitenkin luvattu julkistaa sitten kun poliisitutkinta tähden kuolemasta on saatettu päätökseen.