Uutta nousua parhaillaan Hollywoodin kuumimpaan kärkikaartiin tekevä näyttelijäkaunotar Heather Graham nähtiin äskettäin Suomenkin valkokankailla Kauhea kankkunen -komediassa.
Eroottista tanssijaa tuoreimmassa elokuvassa näyttelevä Heather Graham on nyt poseerannut näyttävässä pikkumustassa BrandAid-tapahtumassa. Asuvalinta oli omiaan nostamaan hänet jälleen otsikoihin viihdelehdissä, sillä asun etumus oli hänelle ominaiseen tapaan varsin antava. Katso kuvat tästä.
39-vuotias Heather Graham on näytellyt urallaan kymmenissä elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat muiden muassa Anger Management, The Guru ja Austin Powers -elokuvat. Hänen ensimmäinen oikea elokuvaroolinsa nähtiin vuonna 1984 ensi-iltansa saaneessa Student Exchange -leffassa. Varsinaisia menestysrooleja hänen kohdalleen ei ole vielä sattunut, mutta Graham on tehnyt vahvaa uraa sivuosien tähtenä. Tänä vuonna hän tähdittää kolmea elokuvaa; Boogie Woogie, ExTerminators ja Kauhea kankkunen.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Heather Graham tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.