Diili-Trumpin vaimo kiroili lentokoneessa – lentäjä palasi portille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen saatiin jälleen hyvä esimerkki amerikkalaisviranomaisten toiminnasta, kun Amsterdamista Detroitiin matkalla olleella lennolla matkustaja lukitsi itsensä tunniksi koneen wc-tilaan pahoinvoinin takia. Ylipitkä vessakäynti aiheutti pian hätätilanteen ja miehen pidätyksen. Tapaus ei jäänyt suinkaan ainoaksi.

Joulun aikaan myös Diili-ohjelmasta tutun Donald Trumpin vaimona aikoinaan tunnetuksi tullut Ivana Trump poistettiin lentokoneesta hänen suivaannuttua huonosti käyttäytyviin lapsiin. Ivanan kerrotaan valittaneen äänekkäästi koneessa olleiden äänekkäiden lasten takia. Trumpin ex-vaimo raivostui, kun joukko huutavia pikkulapsia tuli juoksentelemaan koneen ensimmäisen luokan käytäville.

Daily Mail -julkaisun mukaan poliisi on vahvistanut, että 60-vuotias Ivana Trump syyllistyi lapsille kiroilemiseen. Hän ei rauhoittunut lentoemännän yrityksistä huolimatta, joten lentäjä päätti palauttaa vielä maassa rullanneen koneen takaisin lähtöportille. Siellä kiroileva nainen saatiin lopulta poistettua koneesta. Koneesta viranomaisten toimesta poistetun Trumpin kerrotaan sanoneen vielä lähtiessään ”haistakaa v**tu” ja kutsuneen koneessa riehuneita lapsia ”pikku paskiaisiksi”.