Suomalaiset pitävät Facebookia pilkkanaan

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailman suosituimpiin lukeutuva yhteisösivusto Facebook on joutunut suomalaisten pilkan kohteeksi. Verkkolehti Uusi Suomi uutisoi eilen kuinka Facebook oli yllättäen poistanut ”Rikostaustan omaavat ulkomaalaiset välittömästi pois Suomesta” -nimisen ryhmän, johon kuului peräti 30.000 suomalaista.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Espoolaisen Sellon kauppakeskuksen tapahtumista alkunsa saaneessa ryhmässä keskusteltiin rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien oleskelulupien peruutuksista, eli jatkettiin muiden muassa Matti Vanhasen aloittamaa keskustelua. Ylläpitäjien mukaan ryhmässä ei ollut mitään erityisen rasistisia kirjoituksia. Maahanmuuttajien rötökset ja niiden jälkeen edelleen jatkuva oleskeleminen onkin Suomessa parhaillaan kuuma puheenaihe, joten poistettu Facebook-ryhmä perustettiin pian uudelleen.

Tämä ei kuitenkaan yksin riittänyt, vaan Facebookiin perustettiin samalla useita hieman samankaltaisella nimellä olevia ryhmiä, joiden sanoma on kuitenkin täysin toinen kuin alkuperäisen poistetun ryhmän. Tuoreita ryhmiä ovat nimittäin muiden muassa ”Rikostaustan omaavat suomalaiset välittömästi pois ulkomailta”, ”Rikostaustan omaavat simpanssit välittömästi pois Tellukselta” ja ”Rikostaustan omaavat suomalaiset välittömästi pois Suomesta” sekä ”Rikostaustan omaavat ulkomaalaiset yritykset välittömästi pois Suomesta”.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.