Pohjois-Amerikassa on otettu käyttöön kovat otteet artistien ja konserttijärjestäjien kiistoissa. Ainakin yhden kerran, sillä hiphop-tähti Lloyd Banks ja hänen seurueensa kolme muuta jäsentä on pidätetty Kanadassa konserttijärjestäjän ryöstöstä ja pahoinpitelystä.
Billboard-lehden mukaan artisti, oikealta nimeltään Christopher Lloyd, kumppaneineen pidätettiin viikonloppuna Brandfordissa, Ontariosa, sijaitsevassa hotellissa. Ennen viranomaisten väliintuloa artistilla ja konserttijärjestäjällä oli lehden saamien tietojen mukaan ollut kiistaa keikkakorvauksista.
Riita syntyi Club NV -klubilla järjestetystä konsertista. Kiista alkoi jo konserttipaikalla, mutta sen ratkomista jatkettiin myöhemmin vielä hotellilla. Kaikki neljä pidätettyä ovat saamassa syytteet ryöstöstä ja pahoinpitelystä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.