Kotimainen hiphop-artisti Petri Nygård on ollut kovasti otsikoissa uusien kappaleidensa merkeissä. Biisit ja erityisesti niiden musiikkivideot ovat olleet suosittuja, ja pian Nygårdia voi päästä seuraamaan myös elävänä, kun miehen kiertue alkaa Hämeenlinnasta perjantaina 29. tammikuuta 2010.
Maailmankiertueen aloitus perjantaina 29. tammikuuta Hämeenlinnan Kolibri-yökerhossa sisältää kaksi esiintymistä: ensin yli 15-vuotiaille ja pikkutunneilla täysi-ikäisille. Kiertueen avauskeikalle on ilmoittautunut Facebookin kautta yli 500 ihmistä. Tällä hetkellä Petrin keikkakalenteriin on merkitty yli 40 esiintymistä kevääksi ja kesäksi 2010.
Nygårdin joulukuussa 2009 ilmestynyt neljäs albumi Kaikkee pitää olla on saavuttanut CD-muodossa jo 6.000 kappaleen menekin, mikä on näinä laskevan äänitemyynnin aikoina todella kova suoritus.
Syksystä 2009 alkaen uutta materiaalia julkaissut suomiräpin suorapuheinen paha poika otti loppuvuodesta digitaalista formaattia suosivat mediat haltuun suvereenisti. Petrin nettisivuilla on vierailtu kahden ja puolen kuukauden aikana noin 700.000 kertaa, joista yli 100.000 on johtanut Nygårdin biisien ilmaiseen lataamiseen.
Numerot sen kun suurenevat, kun siirrytään yleisiin ja Petrin fanien suosimiin palveluihin. YouTube ja Vimeo -videopalvelut ovat pyörähtäneet noin 1,5 miljoonaa kertaa Nygårdin videoiden tahtiin. Lisäksi Petrin fanien YouTubeen siirtämiä biisejä on kuunneltu puolisen miljoonaa kertaa. Tämän päälle Last FM -internetradio ja sen 11.000 aktiivista Nygårdin kuuntelijaa ovat soittaneet Petrin hiphop-biittiä yli 330.000 kertaa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.