Viikko sitten NBC-kanavan taakseen jättänyt televisioisäntä Conan O’Brien on noussut lähes 17 vuoden uransa aikana maailmanlaajuisesti suosituksi televisiokasvoksi, mutta nyt hänellä on yli kahdeksan kuukauden pakollinen vapaa ruuduista. Erosopimuksensa mukaan Conan saa nimittäin palata ruutuihin kilpailevalla kanavalla vasta syyskuussa.
Vuosien varrella Conan O’Brien ja hänen kollegansa Jay Leno ovat muuttuneet ulkoisesti yllättävän vähän. Tämä käy ilmi amerikkalaisen viihdesivuston kokoamista kuvista, joissa molempien komistusten muutokset ulkonäössä nähdään aina vuodesta 1992 saakka. Esimerkiksi verrattaessa vuoden 1999 kuvaa tämänvuotiseen, voidaan huomata, että niissä ei ole kovinkaan paljon eroa. Katso kuvat tästä.
Kuluneella viikolla NBC vahvisti, että Jay Lenon nykyinen ohjelma lopetetaan pari päivää suunniteltua aiemmin. Hän palaa kuitenkin 1. maaliskuuta takaisin The Tonight Show -ohjelman isännäksi, eli paikalle jonka hän luovutti seitsemän kuukautta sitten Conanille.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.