Brittiläinen narkkarirokkari Pete Doherty on tuomittu jo lukuisia kertoja huumeidenkäytöstä ja huumesekoiluistaan. Taannoin nähtiin kuitenkin harvinaisen härski tapaus, kun sekava rocklaulaja saapui Gloucesterissa järjestettyyn oikeudenkäyntiin aikaisempien saamaan tuomiota aikaisemmista rötöksistään.
Turvatarkastuksessa nimittäin huomattiin, että rokkari oli tuonut heroiinia mukanaan oikeustalolle. Hänet pidätettiin paikalta välittömästi ja kuljetettiin tien toisella puolella olevan poliisiaseman pidätysselliin. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että hänellä oli takkinsa povitaskussa yhteensä kolmetoista annosta kovaa huumetta mukanaan.
Keskiviikkona Pete Dohertylle langetettiin oikeudessa hiukan alle tuhannen euron sakot neljän gramman hallussapidosta. Hän oli kaiken lisäksi 40 minuuttia myöhässä oikeuden istunnosta. Tuomari totesi tapauksen olleen silkkaa typeryyttä tai suunnitelma saada lisää palstatilaa lehdissä, Thisiswiltshire.co.uk uutisoi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.