Tältä 90-luvun teinitähdet näyttävät nyt

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

1990-luku oli todellista teinitähtien kulta-aikaa, kun nuoria tähtiä nähtiin lukuisten televisiosarjojen pääosissa ja kyseinen lajityyppi sai myös omat suursuosikkinsa Beverly Hills 90210 -sarjasta. Sittemmin monet näistä teinitähdistä ovat jääneet tai jättäytyneet pois Hollywoodin A-sarjalaisista, mutta osa heistä tekee edelleen uraa sekä televisiossa että valkokankaalla.

Nyt Celebuzz-viihdesivusto on koonnut yhteen varsin kattavan otoksen 1990-luvun unohdetuista teinitähdistä ja hankkinut heistä mukaan myös tuoreempaa kuvamateriaalia. Nyt on siis oivallinen tilaisuus katsastaa miltä takavuosien lapsi- ja teinitähdet näyttävät nyt. Katso lista kuvineen tästä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Mukana listan ennen-jälkeen -kuvissa ovat muiden muassa Blossom-sarjasta tutut Mayim Bialik ja Jenna von Oy, Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä -elokuvan pikkutyttö Mara Wilson, My Girl -klassikkoleffan tähti Anna Chlumsky ja Seitsemäs taivas -sarjan Mackenzie Rossman. Heistä jälkimmäinen nuori tähti on sittemmin poseeraannut yllättävän rohkeissakin kuvissa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.