Realityjulkkis Heidi Montag riskeerasi marraskuussa henkensä käytyään päivässä peräti kymmenessä kauneusleikkauksessa. Tempaus oli viedä hänen henkensä, mutta realitytähti selvisi tilanteesta täpärästi hengissä.
Kasvojensa ilmeet leikkausten myötä menettänyt, mutta vastineeksi valtavat jättirinnat saanut Heidi on julkisesti kertonut aikovansa suurentaa rintojaan edelleen nykyisestä K-kuppikoosta H-kokoiseksi. Hengenvaara ei siis saanut julkkista muuttamaan mielipidettään leikkauksista.
Leikkausten riskeistä moni on kuitenkin toteutunut, sillä tuoreimpien tietojen mukaan kovat kivut ovat tehneet Heidistä lääkeriippuvaisen. In Touch -lehden saamien tietojen mukaan Heidi Montag käyttää merkittäviä määriä monia voimakkaita lääkkeitä, kuten Demerolia, Vicodinia ja Percocetia.
– Hän ei ole enää täysin läsnä kun hänelle puhuu. Hän kertoi kärsivänsä kovista kivuista, jotka ovat välillä sietämättömiä. Hän kertoi joutuvansa syömään pillereitä, koska muuten kivut olisivat liian kovia kestettäväksi, lähden kertoi lehdelle.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.