X-Men -tähteä luultiin kadulla pultsariksi

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Näyttelijä Ian McKellen on tähdittänyt urallaan lukuisia menestyselokuvia. Taannoin hän vei roolihahmonsa niin pitkälle, että häntä luultiin kuvauspaikan ulkopuolella pultsariksi.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

X-Men elokuvien lisäksi myös muiden muassa Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa nähty Sir Ian McKellen nousi taannoin ykköseksi The PinkList -listalla, joka pani järjestykseen Britannian vaikutusvaltaisimmat homomiehet.

Parhaillaan Melbournessa, Australiassa, Waiting For Godot -näytelmäänsä varten harjoitteleva 70-vuotias McKellen istuskeli roolivaatteisillaan maassa teatterinsa ulkopuolella, kun ohikulkija luuli hänen olevan laitapuolen kulkija. Ohikulkija pysähtyi nimittäin suosikkinäyttelijän kohdalla ja antoi hänelle yhden Australian dollarin.

– Harjoitusten aikana kävin haukkaamassa raitista ilmaa teatterin ulkopuolella. Hattuni oli jalkojeni juuressa. Sitten eräs ohikulkenut mies kysyi tarvitseko apua ja laittoi dollarin hattuuni. Se dollari on nyt kiinnitettynä pukeutumishuoneeni peiliin. Se on onnenkaluni. Toivottavasti Melbournen yleisö on yhtä anteliasta, Ian McKellen kirjoitti Twitter-blogissaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.