Jesse Janen muodot violeteissa bikineissä

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Amerikkalainen pornotähti Jesse Jane viettää parhaillaan aurinkoista lomaa Miamissa, Yhdysvalloissa. Rusketusta tulevia aikuisviihdeelokuviaan varten hankkiva neitokainen on tällä kertaa kuvattu siis bikinit yllään, eli harvinaisen pukeissa.

Nykyisin blondina pitkin maailmaa viilettävä aikuisviihdetähti oli peittänyt kuuluisat kurvinsa näyttävillä violeteilla bikineillä. Kuvissa hänen 34D-kokoinen rintavarustuksensa pääsi oikeuksiinsa. Katso kuvat tästä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

29-vuotias texasilainen Jesse Jane on urallaan toiminut pornotähden lisäksi myös mallina, näyttelijänä ja Hooters-ravintolan tarjoilijana. Ennen läpimurtoaan hän oli mukana myös Miss Hawaiian Tropic -kilpailuissa, minkä johdosta hän päätyi lopulta myös Baywatch-televisiosarjan elokuvaversioon. Pornotähti Rick Patrickin kanssa naimisissa oleva ja biseksuaaliksi tunnustautunut Jane synnytti pojan vuonna 2000.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.