Sisustukseen liittyvät televisio-ohjelmat ja lehdet ovat nostaneet suosiotaan huimasti muutaman viime vuoden aikana. Suomessakin pyörii nykyisin lukuisia sisustamiseen ja remontointiin liittyviä televisio-ohjelmia.
Amerikkalainen sisustustyyli tiedetään kovin erilaiseksi, kun sitä verrataan esimerkiksi suomalaiseen tai eurooppalaiseen tyyliin. Nyt amerikkalainen verkkojulkaisu on kuitenkin listannut sivuilleen kaksitoista näyttävintä makuuhuonetta, joista ainakin osa voisi toimia myös Suomessa. Katso lista tästä.
Mitä mieltä sinä olisit uima-altaan keskelle rakennetusta sängystä, josta voisi pulahtaa virkistävällle aamu-uinnille heti herättyään. Kyseinen makuuhuone lienee yksi maailman cooleimmista. Lisäksi listalla on mukana varsin näyttäviä ratkaisuja lapsiperheille, kirjallisuuden ystäville, merenalainen makkari sekä ilmava vaihtoehto riippumatoista pitävälle.