Lasten nimissä on Suomessa nykyisin vallalla trendi, jossa kierrätetään muutaman vuosikymmenen takaisia etunimiä. Myös maailmalla on vastaavanlaisia alati muuttuvia trendejä, jotka saavat aika ajoin kimmokkeita myös viihdemaailmasta.
Twilight-kirjojen ja elokuvasarjan jättimäisen suosion myötä myös sarjan hahmot ovat saaneet aikaan uuden trendin, jossa vastasyntyneitä nimetään elokuvan hahmojen mukaan. Tämä on ollut havaittavissa erityisesti Yhdysvalloissa, jossa Isabella ja Jacob ovat nousseet parissa vuodessa suosituimmiksi lasten nimiksi. Molemmat ovat Twilight-tarinoiden keskeisiä hahmoja.
Yhdysvaltojen sosiaaliviraston julkaiseman tiedon mukaan niin ikään Twilight-tarinoiden keskeinen sukunimi Cullen on listan kaikkein kovin nousija. Edellisellä listalla se oli sijalla 782, mutta nyt nimi on noussut sijalle 485. Myös presidentti Barack Obama on tuonut oman osansa nimitrendeihin, sillä Barack-nimisten lasten määrä on myös nousussa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.