Kerroimme eilen Yhdysvaltojen tuoreimmasta missiskandaalista, joka on saanut alkunsa jo ennen koko kilpailun päättymistä. Miss USA -finalistit poseeraavat nimittäin parhaillaan valokuvissa, jotka ovat monien mielestä aivan liian härskejä missikandidaattien kuviksi.
Kuvat ovat nostaneet rapakon takana todellisen vastalauseiden myrskyn, sillä missit poseeraavat mustavalkoisissa kuvissa sensuelleissa asennoissa ja vähissä vaatteissa muiden muassa sängyillä. Nyt on selvinnyt, että kisojen oikeudet omistava liikemies Donald Trump on ollut tietoinen kuvista ja ne on tehty hänen luvallaan. Trump on nyt puolustellut ratkaisuaan.
– He ovat hieman seksikkäitä, mutta tiedättekö mitä? Kaikki katsovat niitä, joten minulla ei ole niiden kanssa mitään ongelmaa. Meillä menee nyt paremmin kuin koskaan, joten minulla ei ole mitään ongelmaa tämän kanssa, liikemies totesi E! Onlinen mukaan.
Viime vuonna Donald Trump joutui lopulta riistämään silloiselta Miss USA -voittajalta Carrie Prejeanilta hänen tittelinsä, koska missi oli poseeerannut valokuvissa yläosattomissa. Myöhemmin julkisuuteen tuli myös kotipornovideo, jota puitiin oikeudessa saakka.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.