Hiphop-tähti Lil Wayne joutuu leivättömän pöydän ääreen selvittelemään tekemisiään, jotka liittyvät hänen taannoin peruuntuneeseen keikkaansa. Tapahtumajärjestäjä on nyt haastanut hänet oikeuteen petoksesta.
Tapahtumajärjestäjät maksoivat hittiartistille Rochesterissä, New Yorkissa, järjestettävästä konsertista 100.000 dollarin etumaksun, mutta konsertti ei koskaan toteutunut artistin peruttua esiintymisensä juuri ennen konserttia. Hän ilmoitti peruuntumisen syyksi keikkapaikan huonon äänentoiston. Korvaava keikka sovittiin tehtäväksi joulukuussa 2008.
Lil Wayne perui lopulta toisenkin keikan vedoten kiireisiinsä tulevan I Am Music Tour -kiertueen harjoitusten takia. Konsertti siirrettiin siten jo toistamiseen, tällä kertaa tammikuulle 2009. Hän kuitenkin perui lopulta tämänkin keikkapäivän, jolloin konserttijärjestäjät saivat tarpeekseen. Nyt yritys vaatii räppäriltä 180.000 dollarin korvauksia, AllHipHop.com uutisoi. Artisti itse on parhaillaan vankilassa kärsimässä vuoden tuomiota laittoman aseen hallussapidosta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.