Julkkistähtien rikostehtailut jatkuvat edelleen Hollywoodissa, kun television kokkiohjelmasta Yhdysvalloissa aikoinaan tunnetuksi tullut Juan-Carlos Cruz on pidätetty. Hänen epäillään tilanneen palkkamurhan, jonka kohteena oli hänen oma vaimonsa.
48-vuotias Cruz nousi julkkikseksi vuonna 2004, kun hän oli Food Network -televisiokanavalla nähdyn ja suuren suosion saavuttaneen Calorie Commando -ohjelman isäntänä. Hänet pidätettiin torstaina Los Angelesin liepeillä Santa Monicassa. Televisiokokin epäillään tarjonneen kodittomalle miehelle rahaa toisen henkilön surmaamisesta.
Asiasta uutisoineen Hollywood.com -julkaisun mukaan viranomaiset järjestivät Cruzin kiinni saamiseksi peiteoperaation. Poliisi sai vihiä tapahtuneesta kun tarjouksen saanut koditon mies otti yhteyttä. Poliisi ei ole suostunut paljastamaan tilatun palkkamurhan kohteen nimeä, mutta TMZ-julkaisun mukaan se oli Cruzin vaimo. Ihan heti Cruz ei taida sellistään päästä, sillä tuomari määräsi takuusummaksi ennätysmäiset viisi miljoonaa dollaria. Vangitsemisoikeudenkäynti pidetään huomenna tiistaina.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.