Maailman suosituin yhteisöpalvelu Facebook on ollut jo pidemmän aikaa monien tahojen hampaissa alati muuttuvien ja äärimmäisen monimutkaisten yksityisyysasioidensa takia. Palvelu on ryhtynyt avaamaan aiemmin salaiseksi määriteltyjä tietoja yhä enenevässä määrin myös ulkopuolisille.
Nyt osaa näitä Facebookin jakamista tiedoista päästään tarkastelemaan hakuominaisuudella esimerkiksi YourOpenBook.org -verkkopalvelussa, jossa käyttäjät voivat hakea tietoja, jotka Facebook julkistaa sovellusrajapintansa kautta kolmansille osapuolille. Mukana ovat suojaamattomat statukset.
Palvelun hakuominaisuudella voidaan muiden muassa etsiä käyttäjien statuspäivityksissä olevia sanoja. Esimerkiksi haulla ”Jalonen” löytyy Suomen MM-joukkueen valmentajasta varsin karua luettavaa. Hakutuloksissa näkyvät kyseiset statukset ja niiden kirjoittajan nimi ja kuva. Tuoreimmista hakusanoista voidaan huomata, että suomalaiset lukeutuvat YourOpenBook-palvelun ahkerimpiin käyttäjiin.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.