BB: Ksenia otti Mian roolin valittajana

Big Brother Kirjoittaja: , toimittaja

Suomen Big Brother -kilpailusta häädettiin eilen kotimatkalle BB-Mia, joka oli asukkaiden nimeämisperustelujen mukaan käynyt monin tavoin lähes kaikkien asukkaiden hermoille. Miaa kritisoitiinkin talossa vielä pitkään hänen poistumisensa jälkeen.

Tänä aamuna BB-Ksenia otti kuitenkin ainakin osittain Mian paikan talon virallisena valittajana, sillä mikään ei tuntunut olevan jyväskyläläisneitokaisen mukaan hyvin. Hän ei suostunut Hannun kanssa aamulenkille ja keksi siihen monia syitä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Ei vaan pysty nousta, liian kylmä, liian kirkasta, liian väsynyt, Ksenia valitti.

Ville kertoi uneksineensä yöllä siitä, että Mia palaisi taloon suorittamaan salatehtävää. Ohjelman verkkosivujen mukaan aamulla Nikoa tentattiin Hunks-urastaan ja muiden muassa siitä meikkaavatko miehet keikoilleen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Big Brother -osioistamme.

.