Tyra Banks tyrmistytti verkko päässä

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailmankuulu huippumalli Tyra Banks on tullut viime vuosina tutuksi useammastakin televisio-ohjelmasta. Hän sai taannoin myös oman keskusteluohjelman, joka on pyörinyt ruuduissa jo viiden kauden ajan ja palkittu Emmy-pystillä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Joulukuussa Tyra ilmoitti The Tyra Show -ohjelmansa loppuvan silloin alkaneeseen tuotantokauteen. Sittemmin entinen supermalli on ikuistettu pitkästä aikaa varsin näyttäviin studiokuviin ja poseerannut julkkisjuhlien punaisilla matoilla. Tällä kertaa hänen asunsa on kuitenkin herättänyt ihmetystä, sillä Tyra oli pannut päähänsä verkon ja muistutti lähinnä Spider-Manin saalista. Katso kuvat tästä.

Banks nähdään jatkossakin ruuduissa Huippumalli haussa -realityohjelman Yhdysvaltojen version juontajana. Sarjan 14. tuotantokausi käynnistyi viime helmikuussa. Tulevaisuudessa Tyra keskittyy myös Bankable Studios -nimisen elokuva-alan yrityksensä käynnistämiseen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.