Toto-yhtyeensä myötä musiikkilegendojen joukkoon noussut kitaristi Steve Lukather saapuu konsertoimaan Suomeen ensi helmikuussa. Lukatherin konsertit pidetään Helsingin Kulttuuritalossa tiistaina 1. helmikuuta ja Tampereen Pakkahuoneella keskiviikkona 2. helmikuuta.
Vuonna 1957 syntynyt Steve Lukather on yksi maailman arvostetuimpia rock-kitaristeja. Hän on saanut mittavan menestyksen, kuten Grammy-palkintoja sekä laulujen tekijänä, sovittajana että esittäjänä. Lukather on myös osallistunut kitaristina yli 1.000 albumin tuotantantoon. Toto-yhtyeen ja Lukatherin levyjä on myyty yli 30 miljoonaa ympäri maailman.
Lukather on paitsi mestarillinen kitaristi myös upea laulaja, jolla on poikkeuksellisen dynaaminen ja ainutkertainen lauluääni. Lukatherin persoonallisen koskettavaa laulua on saatu kuulla lukuisissa menestyssävelmissä, kuten Rosanna, I’ll Be Over You, Gyspy Train, The Letting Go ja Tell Me What You Want From Me. Soolokonserteissaan Lukather pääsee esittämään kykyjään niin soittajana, laulajana kuin lauluntekijänä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.