Maailmankuulu rockyhtye Bon Jovi lähtee Euroopan kiertueelle ensi kesänä ja saapuu samalla myös Suomeen. Suosikkiyhtye konsertoi Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 17. kesäkuuta.
Bon Jovi 2011 Tourin Euroopan osuus käynnistyy 8. kesäkuuta Zagrebista ja päättyy heinäkuun lopussa Lissaboniin. Bon Jovi on parhaillaan lopettelemassa kuluvaa vuottaan Espanjan, Japanin, Uuden-Seelannin ja Australian keikoilla. Ensi vuonna on luvassa esiintymisiä ympäri Eurooppaa sekä myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Bon Jovi antaa pian faneilleen mahdollisuuden kokea konserttinsa myös valkokankaalla, kun Bon Jovi – The Circle Tour -konserttielokuva saapuu marraskuussa eurooppalaisiin teattereihin. Siinä bändi esiintyy neljänä iltana loppuunmyydylle New Meadowlands Stadiumille New Jerseyssä. Suomeen leffaa ei tosin tällä kertaa saatu teatterilevitykseen.
Grammy-palkittu Bon Jovi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 120 miljoonaa albumia. Bändi on huikean uransa aikana esiintynyt yli 2600 konsertissa yli 50 maassa yli 34 miljoonalle fanille. Yhtye tunnetaan tiukasta livekunnostaan ja mukaansatempaavista keikoistaan, joilla bändi antaa faneilleen kaikkensa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.