Huippumallien raskaaseen sarjaan lukeutuva Gisele Bundchen on ikuistettu useita kertoja vapaa-ajallaan bikineissä. Joulukuussa 2009 perheenlisäystä saanut kaunotar suuntasi Vogue-lehden kuvausmatkalle jo helmikuussa. Raskauden aikana vain 15 kiloa lihonut huippumalli teki nopean paluun töihin synnytyksensä jälkeen.
Gisele aloitti malliuransa jo 15 vuotta sitten, ja äskettäin hän juhli merkkipäivää poseeraamalla Vogue-lehden Brasilian numeron kannessa ja sisäsivuilla. Nyt Gisele nähdään oudoissa kuvissa täysin alastomana tuntemattoman miehen syleilyssä. Katso kuvat tästä.
Brasilialaissyntyinen Gisele Bundchen on Forbes-lehden mukaan nykyisin maailman parhaiten palkattu supermalli ja Guinnessin ennätyskirjan mukaan myös maailman rikkain supermalli. Hän tienaa vuodessa noin 25 miljoonaa dollaria. Bundchenilla on hallussaan myös ennätys maailman eniten lehtien kansissa poseeranneena mallina. Hän on urallaan toiminut yli 20 brändin kasvona ja näytellyt elokuvissa Paholainen pukeutuu Pradaan ja Taxi.
Gisele avioitui jalkapallopelaaja Tom Bradyn kanssa vuonna 2009 helmikuussa, ja pariskunnalla on yhteinen lapsi Benjamin Rein Brady. Bradya ennen kaunotar seurusteli pitkään näyttelijä Leonardo Di Caprion kanssa, mutta pari erosi marraskuussa 2005. Di Caprion jälkeen Gisele Bundchen seurusteli lainelautailija Kelly Slaterin kanssa heinäkuuhun 2006 asti.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.