Takavuosina huippusuosiosta nauttinut rockyhtye Garbage vetäytyi telakalle jo vuosia sitten, mutta nyt yhtye on tekemässä viimein kovasti odotetun paluun. Bändin keulahahmo Shirley Manson on myös vahvistanut tiedot oikeiksi.
Manson kertoi Herald Scotland -lehdelle, että yhtye on parhaillaan studiossa työstämässä ensimmäistä albumiaan viiteen vuoteen. Laulajatähti itse vaihtoi laulamisen näyttelemiseen vuonna 2008, kun hän sai roolin Terminator: The Sarah Connor Chronicles -televisiosarjassa. Yhtyeen viimeisin studiolevy Bleed Like Me julkaistiin vuonna 2005.
Taannoin Shirley Manson itsekin vihjasi yhtyeensä mahdollisesta paluusta kertomalla kaipaavansa kovasti laulamista. Tämän jälkeen huhut suosikkiyhtyeen paluusta levisivät kulovalkean tavoin. Nyt hän on riemastuttanut Garbagen miljoonat fanit vahvistamalla paluusuunnitelmat. Samalla hän kertoi bändin suuntaavan kiertueelle ensi vuonna.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.