Jennifer Aniston strippaa bikineissä uudessa elokuvassa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-kaunotar Jennifer Aniston nähtiin äskettäin Suomessakin valkokankailla Vaihtamalla paranee -elokuvassaan. Elokuva floppasi rajusti, eikä onnistunut pääsemään lähellekään odotettuja katsojalukuja. Samoihin aikoihin myös hänen vierailunsa Puumanainen-sarjassa floppasi, joten tilanne ei näytä naisen uran suhteen hyvältä.

Nyt upeavartaloinen näyttelijäkaunotar aikoo ihastuttaa vähentämällä vaatteitaan Just Go with It -elokuvassa, jossa hänet nähdään bikineissä yhdessä Adam Sandlerin kanssa. Kyseinen elokuva on Yhdysvaltain ensi-illassa 11. helmikuuta 2011, mutta Suomen aikataulua ei vielä tiedetä.



 



Toivottavasti Just Go with It -elokuva toisi neitokaisen takaisin suosionsa huipulle, sillä Frendit-sarja on kuollut ja kuopattu vuosia sitten. Jennifer Anistonilta ei ole viime vuosina juuri hittirooleja nähty ja esimerkiksi taannoinen The Bounty Hunter ei nostanut neitoa takaisin halutuimpien näyttelijöiden joukkoon. People-lehden mukaan Aniston murtui itkuun luettuaan Vaihtamalla paranee -elokuvansa arvosteluja, koska hän oli odottanut leffasta näyttelijäuransa pelastajaa.