Salma Hayekin rintamus pullisteli avonaisesta kaula-aukosta – katso

Näyttelijä Salma Hayek on ollut viime aikoina otsikoissa enemmän rintojensa kuin töidensä merkeissä. Jopa Hollywood-kaunotar Megan Fox on kertonut haastattelussa haluavansa samanlaiset rinnat kuin Hayekilla.

---
---

Nyt Salma poseeraa Allure-lehden syyskuun numeron kannessa näyttävämpänä kuin aikoihin. Hän on nimittäin pukenut ylleen tiukan ja poikkeuksellisen antavan mustan paidan.

44-vuotias meksikolaissyntyinen Salma Hayek poseerasi taannoin nakuna valokuvaaja Timothy Whiten valokuvakirjassa nimeltä Hollywood Pinup. Kesällä Hayek aiheutti kohua esiinnyttyään paljastavassa asussa Nickelodeon-lastenkanavan Dora The Explorer -ohjelmassa. Aiemmin hän joutui tukalaan tilanteeseen myös ollessaan markkinoimassa uutta Grown Ups -elokuvaansa Extra!-televisio-ohjelman haastattelussa. Haastattelun aikana käärme nimittäin säikytti sekä Salman että naishaastattelijan perin pohjin. Hayek paljasti taannoin olleensa Yhdysvaltoihin muuttaessaan laiton maahanmuuttaja.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.