Televisiokaunotar ihastuttaa kurveillaan – katso

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suositusta O.C.-televisiosarjasta tunnetuksi tullut Hollywood-tähti Rachel Bilson on ollut viimeisen vuoden aikana jonkin verran otsikoissa suhdesotkujensa merkeissä. Neitokainen nimittäin erosi näyttelijämiehestään Hayden Christensenistä, mutta pariskunta palasi pian taas yhteen.

Nyt 30-vuotias kaunotar ihastuttaa Women’s Health -lehden lokakuun numeron kansikuvassa. Liilassa ihoamyötäilevässä neulepaidassa poseerannut Bilson näytti tuuhean kuontalonsa kanssa rennon seksikkäältä. Hän kertoi lehdelle myös kuntoilutottumuksistaan.

– En ole kuntosalilla käyvää tyyppiä. Terveys lähtee sisältäpäin, Bilson kertoi Women’s Health -lehdelle.

Maailman seksikkäimpien naisten listoilla jo vuosikausia komeillut Rachel Bilson on näytellyt 7-vuotiaasta saakka. Ensimmäinen suurempi rooli tuli vuonna 1998 televisiosarjassa It’s True. Sittemmin hänet on nähty myös televisiosarjoissa 70’s Show, Teinitytön kasvatusopas ja Buffy, vampyyrintappaja sekä useissa elokuvissa. Rachel Bilson ja 30-vuotias Hayden Christensen ovat seurustelleet vuodesta 2008 saakka, jolloin he rakastuivat Jumper-elokuvan kuvauksissa. Pari kihlautui saman vuoden joulukuussa.