BB-Amanda leppyi nopeasti – hoiti Benille aamuseisokin

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talon vanhemmat asukkaat pääsivät eilen takaisin taloon ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Samalla asukkaat tapasivat ensimmäisen kerran Benin valitseman uuden asukkaan Veeran. Päähuomio kiinnittyi kuitenkin Amandaan, joka tapasi häntä ”pettäneen” Benin.

Asukkaiden tullessa eilen sisään BB-Amanda ei suostunut edes vilkaisemaan Beniin, vaan hän suuntasi suoraan lähimmän punaviinipullon luokse. Amanda tarttui pulloon ja otti pitkän huikan suoraan pullonsuusta. Sitten vielä toisen ja kolmannenkin. Asukkaille ja Amandalle Ben väitti, että hänen sänkypuuhistaan heille esitetyt videot olleet vain Isovelin huijaus, jolla tuotanto yrittää aiheuttaa hämminkiä asukkaiden keskuudessa.

Benille murjottanut BB-Amanda kuitenkin näytti leppyneen yön aikana vantaalaispojalle. Parivaljakko nukkui nimittäin lusikka-asennossa niin kuin ennen vanhaan. Myös aamuinen Amandan syliasento oli tuttua parin aikaisemmista läheisistä ajoista.

– Mä lähden nyt pukemaan, Amanda sanoi allaan maanneelle Benille.

Amanda istuskeli hetken aikaa hajareisin Benin lantion päällä. Pian Amandan poistumisen jälkeen Ben peitti kriittiset alueensa nopeasti peiton alle.

– Kauhee jölli nyt päällä, Ben huudahti asukkaiden tuijottaessa.

Viikkotehtävän alussa Amanda ikävöi kovaan ääneen Beniä, mutta ikävä sai kuitenkin pian dramaattisen käänteen. Kaunottarelle nimittäin näytettiin videoklippejä Benin naisseikkailuista talon puolella. Sen jälkeen lätkä DJ:nä työskentelevä neitokainen tyrmäsi Benin ja hehkutti asukkaille suhdettaan suomalaisräppäri Junoon. Nyt talon ulkopuolella odottava poikaystävä on ilmeisesti jälleen unohtunut.