Rocktähden tytär kehui mallikaverinsa rintoja: ”Terhakat tissit!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittikaunotar Daisy Lowe on tehnyt viime aikoina varsin menestyksekästä uraa mallina, mutta alunperin hänet tunnettiin lähinnä vanhempiensa kautta. Hänen isänsä on nimittäin Bush-yhtyeen keulahahmo Gavin Rossdale. Hänen isyytensä selvisi vasta myöhemmin ja Rossdale on siksi myös Daisyn kummisetä.

Nyt 22-vuotias rokkarin tytär kehui mallikaverinsa Lara Stonen rintavarustusta maasta taivaisiin. Hän esiintyi hollantilaissyntyisen mallin Stonen kanssa Louis Vuittonin uimpukukampanjassa vuonna 2010. Hän kertoikin olevansa kateellinen kaverinsa ”terhakoista” rinnoista.

– Hänellä on massiiviset tissit. Ne ovat terhakat ja muutenkin upeat, vau, Lowe kertoi Esquire-lehden haastattelussa.

Daisy Lowe kertoi myös ihailevansa 27-vuotiaan Lara Stonen vartaloa ja ajattelevansa sitä usein. Hän paljasti, että hän tunsi olevansa lähes elefantin kokoinen hoikan mallikaverinsa rinnalla. Lowe kertoi myös ettei ymmärrä, miksi Stonea on kutsuttu ”hieman isokokoisemmaksi” malliksi.

Neitokainen sai aikoinaan alkunsa laulajaäitinsä Pearl Lowen ja Bush-yhtyeen keulahahmo Gavin Rossdalen lyhyestä suhteesta. Isän todellinen henkilöllisyys selvisi isyystestissä vasta Daisyn ollessa teini-iässä, ja siksi Gavin on myös nuorukaisen kummisetä. Rossdale on nykyisin naimisissa laulaja Gwen Stefanin kanssa, joka on siis Daisyn äitipuoli.