BB-Annikan seksipaljastus yllätti pesässä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa järjestettiin eilen bileet norjalaisen vieraan kunniaksi. Isoveli määräsi illan aikana kaikki puhumaan englantia. Ensin BB-Veera joutui puhumaan ainoastaan englantia, mutta myöhemmin määräys laajennettiin koskemaan kaikkia.

Illalla BB-Annika ja BB-Ben pyysivät Siv Anitaa kanssaan pesään, jossa keskustelu kääntyi nopeasti seksiin ja seksikumppaneiden määrään. Ben sai kunnian jäädä kuunteluoppilaaksi, kun juopuneet tytöt kertoivat toisilleen molemmista asioista. Samalla myös Annika paljasti viimein seksikumppaniensa todellisen määrän.

– Muistaakseni kerroin Mikaelille, että minulla on ollut kymmenen, mutta se on oikeasti enemmän. Se on enemmän, Annika paljasti Sivin ja Benin kuullen.

– Jos minulla olisi kynä ja paperia, niin voisin kirjoittaa ne kaikki, Siv Anita kertoi omasta määrästään.

Tämän jälkeen Annika ryhtyi laskemaan omia petikumppaneitaan.

– Ensin oli Härski ja sitten Matias, sitten Joonas, Matias, Henri ja sitten oli se mikäs sen nimi nyt olikaan… Sit sen toisenkaan nimeä en muista. Sitten olen ollut sängyssä Mikaelin kaverin kanssa. Sitten oli se yksi, toinen, jenkki ja sitten kanadalainen kundi, Annika laski.

– Kerran minulla oli todella huonoa seksiä ja nimesin kundin Sammakkomieheksi. Luulen, että minulla on ollut 18 tai 19 seksikumppania. Kyllä 19, Annika sai laskunsa valmiiksi.

Seuraavaksi BB-Siv Anita ryhtyi kertomaan mehukasta seksipaljastusta ystävästään, mutta samaan aikaan BB-Mikael ilmestyi pesän oviaukolle ja ryhtyi vaatimaan kovaan ääneen Siviä ulos pesästä. Huuto pilasi mehukkaan tarinan, mutta Siv jäi vaatimuksista huolimatta pesään.