16-vuotias Idol-kaunotar laihtuu silmissä – katso kuvat muodonmuutoksesta

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

American Idol -kilpailusta julkisuuteen singahtanut kantrilaulaja Lauren Alaina sai taannoin ohjelman tuomariston liikuttumaan kyyneliin. Raadissa istunut Jennifer Lopez nimittäin kuivaili kyyneliään, kun nuori tähti lauloi tuomareille ensimmäisen kerran.

Lauren sijoittui kilpailussa toiseksi. Nyt 16-vuotiaan kantrilaulajan kerrotaan olevan tiukalla laihdutuskuurilla. Laurenin painonpudotus onkin herättänyt huomiota viihdelehdissä, sillä neitokaisen vartalo on muuttunut hurjasti lyhyessä ajassa. Kilpailun jälkeen tähden kerrottiin palkanneen itselleen henkilökohtaisen kunto-ohjaajan, jotta hän onnistuisi hoikistumaan 15 kilon verran.

– Syön aamulla munakkaan ja päivällä kasviksia. Illalliseksi syön kanaa ja parsaa, Lauren kertoi dieetistään Us Weekly -lehdelle.

Lauren Alaina on saavuttanut jo suuren suosion Yhdysvalloissa. Rempseä nuorukainen julkaisi äskettäin debyyttialbuminsa Wildflowerin. Tähden on uutisoitu deittailevan American Idol -kilpailun voittajan Scotty McCreeryn kanssa. He ovat kuitenkin tyrmänneet seurusteluhuhut, ja kertoneet olevansa vain hyviä ystäviä. Suhdekohu sai alkunsa, kun Lauren moiskautti suudelman kilpailun voittajalle American Idol -finaalissa.