Talent-tuomarin jättirinnat pursuivat lateksiasusta – katso kuva

Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Piranha 3D -elokuvassakin nähty näyttelijätär poseerasi äskettäin alastomana PETA-eläinsuojelujärjestön mainoskuvassa.

---
---

Nyt Kelly Brook on julkaissut verkossa kuvan, jossa hän poseeraa seksikkäässä lateksiasussa uuden sci-fi-elokuvansa kuvauksissa. 31-vuotiaan kaunottaren avonainen kaula-aukko oli pääosassa asukokonaisuudessa. Tähti poseerasi kuvassa erikoisten kilpikonna-alienien keskellä.


Kuva: Twitter, Kelly Brook

Vuonna 2009 Kelly Brook sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä. Kesäkuussa 2011 Brook sai keskenmenon ollessaan viidennellä kuulla raskaana. Lapsi olisi ollut hänen ja rugbypelaajamiehensä Thom Evansin ensimmäinen.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.