Brad Pittin ja Angelina Jolien perhe kasvaa jälleen

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Näyttelijäpariskunta Brad Pittiä ja Angelina Jolieta kutsutaan lempinimellä Brangelina. Hollywood-tähtien klaani on varsin näyttävä, sillä heillä on kuusi lasta, joista kolme on adoptoitu. Ökyrikas suurperhe matkustaa usein yksityisjunilla ja lomailee luksuskartanoissa.

Brad Pitt paljasti äskettäin haastattelussa haaveilevansa vielä suurperheensä kasvamisesta. Nyt haave on toteutumassa, sillä Brangelinan kerrotaan suunnittelevan seitsemännen lapsensa adoptoimista. Pariskunnan kerrottiin etsivän lasta Etiopiasta, mistä heidän kuusivuotias Zahara-tyttärensä on kotoisin.

– Brad ja Angelina ovat todella innoissaan adoptoimisesta. He lupasivat vuosia sitten Zaharalle, että he adoptoivat tälle etiopilaisen sisaruksen, lähde kertoi Showbizspy-sivuston mukaan.

Pariskunta uskoo seitsemännen lapsen tuovan heille enemmän onnea. Lähteen mukaan Bradin onnennumero on nimittäin seitsemän. Näyttelijä kertoi äskettäin, että hän on aina haaveillut suurperheestä. Tähti nimittäin nauttii hetkistä, joissa lapset riehuvat ja aiheuttavat kaaoksen pannukakkujen täyteisessä aamupalapöydässä.

Näyttelijäkomistus Brad Pitt aikoo jäädä eläkkeelle jo kolmen vuoden sisällä. Kuuden lapsen isä lopettaa näyttelemisen ja siirtyä kameran toiselle puolelle ennen kuin täyttää 50 vuotta. Hollywood menettääkin pian yhden kirkkaimmista tähdistään. Näyttelijän tuoreimpia elokuvarooleja on nähty elokuvissa The Tree of Life, Happy Feet 2, Moneyball ja Inglourious Basterds.