Koirankakkaa vaihdetaan nyt ilmaisiin lottokuponkeihin

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Koiransa jätösten kerääminen esimerkiksi taajama-alueilla ja puistoissa kuuluu jokaisen koiranulkoiluttajan perusvelvollisuuksiin. Kerroimme taannoin kuinka Taiwanissa ryhdyttiin taistelemaan koiran jätöksiä vastaan tarjoamalla kultaharkon palkinnoksi sille, joka kerää eniten kakkaa talteen.

Nyt tempaus on saanut jatkoa Taipein kaupungissa, sillä porkkana havaitiin keppiä toimivammaksi vaihdoehdoksi. Kakkapusseja palauttavia kansalaisia on nimittäin ryhdytty palkitsemaan antamalla heille ilmaisia lottokuponkeja koirankakkapusseja vastaan.

Koirankakka-kampanja käynnistettiin elokuussa, ja siitä saakka yli 4.000 asukasta on kerännyt tähän mennessä 14.000 pussia koiran jätöksiä. Taipein kaupungin ympäristösuojelun edustaja Lai Lien-Chueh kertoi, että kilpailu on ollut ennennäkemätön menestys. Kaupungin kaduilla liikkuu myös ”kakkapartioita”, jotka vartioivat koiranulkoiluttajien toimia.