Televisiokokki kärähti myymälävarkauksista – varasti juustoja ja viinejä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittiläinen julkkiskokki Anthony Worral Thompson tunnetaan esiintymisistään muun muuassa BBC-televisiokanavan ruokaohjelmissa. Useita ravintoloita omistava ruokataituri nähtiin omana itsenään vuonna 2008 Emmerdale-hittisarjassa.

Nyt 60-vuotiaan julkkiskokin uutisoitiin joutuneen pidätetyksi myymälävarkaudesta. Thompson nimittäin varasti juustoja ja viinejä Tesco-kaupasta. Mies pidätettiin useiden silminnäkijöiden edessä kesken kauppareissun. Hänen uskotaan varastaneen kaupasta tavaraa peräti viisi kertaa 16 päivän aikana.

Kaupan työntekijät olivat huomanneet Thompsonin käyttäytyvän epäilyttävästi itsepalvelukassalla. Työntekijöiden kuvaaman videon avulla selvisi, että kokki ei maksanut kaikkia ostoksiaan kassalla. Thompson nimittäin vilautti viivakoodeja vain muutamista ostoksistaan ja yritti piilottaa muun muuassa juustoja ja viinejä muovipusseihin.

Vartijat ehtivät pysäyttää kokin ennen kuin tämä astui ulos kaupasta. Sen jälkeen Thompson joutui poliisin kuulusteluihin, jossa selvisi, että mies oli varastanut tavaraa kaupasta jo useita kertoja. Kuulusteluissa kokki myönsi varkaudet ja hän selvisi rikoksesta varoituksella. Thompson ei siis saanut rikosrekisteriä, mutta myymälävarkaus merkittiin poliisien tietoon.

Anthony Worrall Thompson tunnetaan lempinimellä Wozza. Hän perusti ensimmäisen Menage a Trois -ravintolansa Knightsbridgeen vuonna 1981. Sen jälkeen hän avasi useita ravintoloita muun muuassa Lontooseen ja Berkshireen. Hän teki ensimmäinen televisiolähetyksensä BBC2-televisiokanavan Food and Drink -ohjelmassa. Sittemmin hänet on nähty muun muuassa I’m a Celebrity.. Get Me Out of Here! -realitysarjassa sekä Ready, Steady, Cook -ohjelmassa.