Viime aikoina maailmalla on uutisoitu monista tapauksista, joissa esimerkiksi varastettuja iPhone ja iPad -laitteita on saatu palautettua omistajilleen niiden sisäänrakennetun GPS-sijaintiominaisuuden avulla. Monet rikolliset eivät nimittäin tiedä, että omistajat näkevät kartalta laitteensa sijainnin.
Nyt vuorossa on ollut hieman toisenlainen tapaus, mutta lopputulos oli sama. 19-vuotias varas jäi nimittäin rysän päältä kiinni varastettuaan väärän miehen tietokoneen. Koneen omistaja oli nimittäin asentanut laitteeseensa Prey-nimisen ohjelmiston, jonka tarkoitus on seurata tietokoneen sijaintia ja ottaa sen web-kameralla kuvia varkaasta. Näin ohjelmisto tekikin, ja teinivarkaasta saatiin sekä sijainti että valokuvat.
Tietokone ehti olla kateissa vain yhden yön ajan, sillä jo seuraavana aamuna poliisit olivat varkaan ovella ja pidättivät hänet. Tapaus sattui Britannian Bristolissa 20. elokuuta, ja nyt sitä on käsitelty oikeudessa. Tekijä tuomittiin kotiarestiin ja 12 kuukauden yhdyskuntapalveluun.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Digi, Viihdeuutiset -osioistamme.