Raiskaus on aina vakava väkivaltarikos, mutta viime aikoina suomalainen oikeuskäytäntö on tuonut selviä säröjä tähän katsomalla esimerkiksi, että väkivalta kuuluu osana raiskaukseen. Nyt Yhdysvalloissa kuohuttaa raiskausmyönteisiä artikkeleita ja sloganeita julkaissut verkkolehti.
Kyseessä on amerikkalaisen Plymouthin yliopistin opiskelijoiden julkaisema miesopiskelijoille suunnattu verkkolehti Unilad.com. Se esimerkiksi toteaa, että kyseessä ei ole raiskaus, mikäli mies toteaa seksin aikana naiselle ”Yllätys!”. Lisäksi verkkolehden sivuilla myytiin tuotteita, joissa oli monia järkyttäneitä sloganeita, kuten ”Ole rauhallinen – se ei kestä pitkään”.
Verkkolehti sai nopeasti suuren suosion yhteisömedioissa, mutta sivuston sisällön tultua julki se kuitenkin suljettiin. Yliopisto sanoutui heti irti opiskelijoidensa shokeraavasta verkkosivustosta. Nyt etusivulla on esillä vain viesti, jossa pahoitellaan sisällön mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa. Ylläpitäjät myöntävät menneensä liian pitkälle ja lupaavat toimia jatkossa fiksummin.