Maailmalta on vuosien varrella kantautunut tietoja muutamista tapauksista, joissa ryöstäjät ovat valinneet vääriä miehiä tai naisia uhreikseen ja saaneet sen seurauksena pahasti selkäänsä ja jääneet vieläpä kiinni. Nyt eräs rikollinen on maksanut teoistaan Yhdysvalloissa kalliin hinnan.
30-vuotias newjerseyläinen ryöstäjä valitsi nimittäin viime viikon lauantaina uhrikseen kaksi miestä, joista toinen sattui olemaan entinen painimestari. Tarkoituksena oli varastaa miehiltä kännykkä . Se ei kuitenkaan onnistunut, kun painija otti ryöstäjää kurkusta kiinni eikä päästänyt irti ennen kuin tämä oli kuollut. Siten ryöstäjä kuristettiin hengiltä.
Ryöstäjä oli pyytänyt saada kännykkää lainaksi soittaakseen itselleen taksin. Miehet eivät suostuneet antamaan puhelinta, mutta toinen lupasi soittaa taksin. Silloin ryöstäjä nappasi puhelimen kädestä, löi miestä päähän ja lähti juoksemaan pakoon, The Star-Ledger uutisoi. Pakomatka päättyi kuitenkin lyhyeen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.