Kanadalainen näyttelijä-muusikko Cory Monteith on noussut Glee-päätähteyden myötä miljoonien teinityttöjen päiväunien kohteeksi. Finn Hudson -lukiolaispoikaa sarjassa näyttelevä Cory työskenteli ennen läpimurtoaan muun muuassa taksikuskina, koulubussin kuljettajana sekä kattojen asentajana.
Nyt 29-vuotiaan Coryn uutisoitiin joutuneen viikonloppuna tekemisiin poliisin kanssa kotibileidensä takia. TMZ-sivuston mukaan Glee-komistuksen naapurit nimittäin hälyttivät paikalle poliisit, kun Cory ja tämän ystävät kuuntelivat liian kovaa musiikkia.
Poliisien kerrottiin käyneen tähden Hollywoodin kotitalolla sunnuntaina viiden aikaan aamulla. Koko yön bilettäneen Coryn tiedetään käyttäytyneen poliiseille kohteliaasti. Poliisien mukaan he sakottivat Coryn kämppistä musiikin soittamisesta. Viranomaiset eivät kuitenkaan paljastaneet, olivatko Coryn Glee-kollegat mukana kotibileissä.
Cory Monteith kamppaili nuoruudessaan päihteiden ja huumeiden käyttönsä kanssa. Hän lopetti koulun käynnin 16-vuotiaana ja joutui päihdekierteeseen. Näyttelijä kirjautui 19-vuotiaana vieroitushoitoon, koska hänen vanhempansa uhkasivat paljastaa poliisille poikansa huumerikkomukset. Sittemmin päihteet unohtanut Cory nähtiin viime vuonna Monte Carlo -elokuvassa Selena Gomezin kanssa.