Helsingissä aikoinaan sairaalaan kiidätetty entinen huippumalli Janice Dickinson tunnetaan nykyisin television realitysarjan mallimammana. Hänet valittiin taannoin maailman kymmenen rumimman julkkiksen joukkoon.
Dickinson on tottunut kohahduttamaan, ja viime vuonna hän sai esimerkiksi porttikiellon julkkisystävänsä hautajaisiin. Nyt entinen mallikaunotar on kuvattu Los Angelesissa poistumassa BOA Steakhousesta. Hänellä oli yllään harsomainen paita, josta näkyi salamavalojen välkkeessä läpi.

Kuva: Splash

Kuva: Splash
70-luvulla tunnetuksi tullut ja maailman ensimmäiseksi huippumalliksi itseään nimittävä Janice Dickinson teki näyttävän uran muotilehdissä ja -näytöksissä. Nykyisin hän lienee ainakin maailman pelätyin mallimamma. Amerikan huippumalli -ohjelman tuomari on käskyttänyt tiukkasanaisesti mallejaan jo vuosia maailman televisioruuduissa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Janice Dickinson tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.