Guinness World Records -ennätyskirjan maailman painavimmaksi naiseksi nimetty Pauline Potter painaa 318 kiloa. Kaliforniassa asusteleva jättiläisnainen on kertonut elämänsä olevan todella vaikeaa, sillä hän ei pysty esimerkiksi laittamaan sukkia jalkoihinsa.
Nyt Britannian painavin nainen Brenda Flanagan-Davies on kertonut, ettei hän ole poistunut kotoaan neljään vuoteen. 260 kiloa painava nainen syö päivittäin yli 6.000 kilokaloria, jotka kertyvät muun muuassa yhdeksästä suklaapatukasta ja kolmen litran virvoitusjuomista. Brenda on kertonut olevansa riippuvainen ruoasta ja herkuista. Katso kuvat tästä.
– Olen viettänyt koko elämäni sängyssä. Olen yrittänyt lukuisia dieettejä, mutta en pysty lopettamaan syömistä. Vihaan elämääni, Brenda kertoi The Daily Mail -lehden mukaan.
Brendan mukaan lääkärit ovat varoittaneet naista useaan otteeseen, että hänen painonsa voi tappaa hänet. Jättiläisnainen kertoi, ettei hän pysty edes kävelemään muutamia metrejä hengästymättä. Brenda haaveilee jälkikasvusta, mutta hän tietää olevansa aivan liian lihava tullakseen raskaaksi. Naisen mukaan hän on eristäytynyt kotiinsa, koska häntä haukutaan julkisilla paikoilla muun muuassa monsteriksi.