Amerikkalainen näyttelijä Jonathan ”Jon” Hamm palkittiin taannoin Golden Globe -palkinnolla Don Draperin roolityöstään suositussa Mad Men -televisiosarjassa. Hamm tullaan näkemään tänä vuonna valkokankaalla muun muuassa Friends with Kids -elokuvassa.
Hamm on kertonut työskennelleensä erilaisten töiden parissa ennen läpimurtoaan näyttelijänä. Nyt 40-vuotias tähti kertoi, että hän on tehnyt töitä aikuisviihteen saralla. Hamm nimittäin työskenteli taannoin pornokuvauksien lavastusassistenttina. Hänen tehtävänään oli muun muuassa siirtää huonekaluja alastomien ihmisten edessä.
– Siirtelin huonekaluja hikisten ja alastomien ihmisten edessä. Se ei ollut mikään mahtavin työ, mutta raha tuli tarpeeseen, Hamm kertoi The Sun -lehdelle.
Hamm on työskennellyt myös muun muuassa baarimikkona, kirjailijana ja opettajana. Morsiusneidot-elokuvassakin esiintynyt Hamm kertoi taannoin harkitsevan näyttelijän uransa lopettamista vähäisten työtarjouksien takia. Hän kuitenkin päätti 30-vuotissyntymäpäivillään, että hän aikoo jatkaa uraansa.
Missourissa varttunut Jon Hamm teki ensimmäisen näyttelijätyönsä ala-asteella Nalle Puh -musikaalissa. Sittemmin hän kuitenkin unohti näyttelemisen ja keskittyi teinivuosinaan enemmänkin jalkapallon ja baseballin pelaamiseen. 25-vuotiaana Hamm haaveili näyttelijän urasta ja muutti Los Angelesiin roolitöiden perässä. Hän onkin esiintynyt jo lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa kuten The Simpsons, Gilmoren tytöt ja Sucker Punch.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.