Suomalaiselokuva teattereihin ympäri Eurooppaa

Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Arto Halosen ohjaama kotimainen elokuva Prinsessa lähtee elokuvateatterilevitykseen Ranskaan, Sveitsiin, Hollantiin, Belgiaan ja Luxemburgiin. Levityksestä vastaa ranskalainen Aramis Films, joka käynnistää Prinsessan levityksen Ranskasta.

– Prinsessa on suomalaisnäyttelijöiden tähdittämä suomalaiselokuva, joka kuitenkin koskettaa ihmisiä universaalisti kulttuurista riippumatta. Uskon myös ranskalaisyleisön vaikuttuvan elokuvan poikkeuksellisesta humaanisuudesta, Aramis Filmsin levityspäällikkö Marc-Andre Grynbaum toteaa.

Ranskan levitysajankohta tarkentuu myöhemmin, mutta alustava ajankohta on joko kesä- tai syyskuu 2012. Elokuvan tuottaja-ohjaaja Arto Halonen on levityssopimuksesta mielissään.

– On hienoa että suomalaista elokuvaa nähdään yhä enemmän Suomen ulkopuolella myös kaupallisessa elokuvateatterilevityksessä. Elokuvateatterilevitys Ranskassa on eritoten hieno asia, onhan kyseessä suuri maa, joka omaa poikkeuksellisen vuorovaikutteisen ja monitasoisen elokuvakulttuurin sekä rikkaan kulttuuriperinnön, Halonen kommentoi.