Oppilaitosten kemian luokissa tulee noudattaa tiettyjä turvallisuussääntöjä. Esimerkiksi oppilaiden tulee käyttää suojalaseja erilaisten kokeilujen yhteydessä. Nyt erään kemian opettajan uutisoitiin sytyttäneen itsensä tuleen erikoisen syyn takia.
Rossett-koulun kemian opettaja David Charlesworth nimittäin sytytti itsensä viime vuonna tuleen, koska hän oli huolissaan oppilaidensa koetuloksista. Opettaja oli sytyttänyt itsensä tuleen koulun parkkialueella ja 79 prosenttia hänen vartalostaan paloi pahasti. Pahoin palanut mies soitti itse ambulanssin ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa.
Opettajan Jennifer-vaimon mukaan David oli ollut ennen kuolemaansa todella stressaantunut koepäivien takia. Vaimon mukaan David koki suurta vastuuta siitä, että hänen jokainen oppilaansa suorittaa kemian kokeet hyvin arvosanoin. Vaimo olikin muun muuassa pohtinut aviomiehensä kanssa sitä, että opettajan ura ei sovi Davidille tämän stressiin altistuvan luonteen takia.
– Opettajan työ on stressaavaa. David halusi vaan ja ainoastaan oppilaidensa parasta. Hän oli mahtava opettaja, koulun rehtori Patricia Hunter kertoi The Daily Mail -lehden mukaan.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.