Tytöllä 52 vuotta vanhempi seksikumppani – suhde päätyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Tunnetun sanonnan mukaan rakkaus ei katso ikää, mutta monien pariskuntien suhde on voinut päättyä esimerkiksi suuren ikäeron aiheuttamien konfliktien takia. Nyt erään nuoren naisen uutisoitiin käyneen käsiksi 52 vuotta vanhempaan seksikumppaniinsa riidan yhteydessä.

22-vuotias Sierra Chaffin nimittäin pahoinpiteli 74-vuotiasta miesystäväänsä Marcos Beitaa, jonka kanssa nainen oli ”intiimissä ja fyysisessä suhteessa”. Poliisien mukaan nainen oli muun muuassa lyönyt sydänleikkauksen vastikään läpikäynyttä vanhusta vatsan ja rinnan alueelle.

Yhdysvaltojen Floridassa tapahtuneen pahoinpitelyn todistajina toimi vanhuksen fysioterapeutti ja kokki. Leikkauksesta toipuneen vanhuksen kokin mukaan nainen oli myös tönäissyt seksikumppaninsa portailta alas. Naista syytetään nyt yli 65-vuotiaan pahoinpitelystä sekä varastamisesta, The Smoking Gun -sivusto uutisoi.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat